Maanantai: yleinen vapaapäivä. Aamulla aikaisin ylös. Täysjyvämuroja, pelastus paahtoleivästä. Eväät reppuun, facebookin tarkistus: Thaimaalaisen Jingin pyörä rikki, ei pääse tulemaan ja Rachel peruutti myös. Sandra pyöräilee kanssani rannalle, missä tapaamme Bettinan ja Melarien.
BBC:n säätietojen varassa toiveikkaana aloitettu pyöräretkipäivä taittui merenrantaa pitkin lautalle, jonka jälkeen alkoivat uskomattomat kukkulahivutukset vanhaa linnoitusta kohden. Kolmen tunnin hikisen ja henkeäsalpaavan tunnin jälkeen saavutimme Corfe Castlen ja hoipuimme vaienneina nauttimaan Cream-teetä kahvilaan. (Kyseinen linnoitus ympäristöineen on innoittanut Enid Blytonin viisikko-kirjaa!) Paluumatka sujui alavampaa maastoa peltojen pientareita. Tulin, näin, voitin.
Matkaoppaana voin antaa seuraavat vinkin tuleville sukupolville.
1.Mikäli ryhmäläisesi on flunssan lisäksi varustautunut pahasti jarruvikaisella, kitisevällä pyörällä, kehoita häntä harkitsemaan matkaa bussilla.
Haasteita oli, mutta englantilainen maaseutu, adrenaliini ja suloiset maisemat siivittivät polkua. Taidan jäädä tähän koukkuun, seuraava pyöräilykohde jo tiedossa.
tiistai 30. elokuuta 2011
perjantai 26. elokuuta 2011
Oh my melankolia
Kielitaitoni kehittyy, mutta kummalliseen suuntaan. Tämä johtuu siitä että vietän paljon aikaa eri maalaisten opiskelijoiden kanssa ja yhteinen summa kielitaidottomuudesta jalostuu mausteiseksi englanniksi. Esimerkiksi kun tänään menimme koulun jälkeen juhlimaan kahden espanjalaisen tytön kotiinpaluuta, oli Kambodzalaisen opiskelijan nimitys keittiöstä "chicken" täysin ymmärrettävä. Kitchen tai Chicken, asia ymmärretty. Myös suomen kieleni alkaa suodattua englannin kautta. Esimerkiksi tänään olen mielestäni ollut tunteen alla, under feeling. Prepositioiden käyttö on mielivaltaista kuten huomaatte.
Olin tosiaan tunteen alla. Ensin itkeskelin aamuhartaudessa. Syy oli että ystäväni Corin viereisestä huoneesta on lähdössä huomenna, tai sitten joku muu ennalta ennustamaton mystinen syy asetti minut tunteen alle. Seuraavaksi itkin sitä että minua itketti. Sen jälkeen kokosin itseni oppitunneille, joista yleensä suuresti nautin. Kuitenkin iltapäivällä pelasimme jotain sanapeliä ja itketti jälleen, kai se että hetki toi muistoja mieleen Suomen traumaattisesta kouluenglannista, tai se, että vain yksinkertaisesti: olin tunteen alla. Sitten lähdin juhliin ja siellä itketti kun espanjalaiset on lähdössä ja toiselta oli jalka murtunut auto-onnettomuudessa. Sitten kun tulimme takaisin sieltä, sitten vasta itkettikin kun ei mennyt busseja ja piti raahata omaa kipeää pikkuvarvasta jalan mukana ja sandaalitkin on niin rumat. Sitten itketti taas kun oli itkettänyt. Herkkää ja haurasta.
"Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili" -runo Kirsi Kunnas
Nousin ylös suolaisesta tunteesta päivällisen jälkeen ja menimme viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Nyt, täytyy vain todeta että tänään oli Bad English Day.
Sanoisin myös että englanniksi on helpompi nauraa kuin itkeä.
Olin tosiaan tunteen alla. Ensin itkeskelin aamuhartaudessa. Syy oli että ystäväni Corin viereisestä huoneesta on lähdössä huomenna, tai sitten joku muu ennalta ennustamaton mystinen syy asetti minut tunteen alle. Seuraavaksi itkin sitä että minua itketti. Sen jälkeen kokosin itseni oppitunneille, joista yleensä suuresti nautin. Kuitenkin iltapäivällä pelasimme jotain sanapeliä ja itketti jälleen, kai se että hetki toi muistoja mieleen Suomen traumaattisesta kouluenglannista, tai se, että vain yksinkertaisesti: olin tunteen alla. Sitten lähdin juhliin ja siellä itketti kun espanjalaiset on lähdössä ja toiselta oli jalka murtunut auto-onnettomuudessa. Sitten kun tulimme takaisin sieltä, sitten vasta itkettikin kun ei mennyt busseja ja piti raahata omaa kipeää pikkuvarvasta jalan mukana ja sandaalitkin on niin rumat. Sitten itketti taas kun oli itkettänyt. Herkkää ja haurasta.
"Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili" -runo Kirsi Kunnas
Nousin ylös suolaisesta tunteesta päivällisen jälkeen ja menimme viettämään mukavaa iltaa yhdessä. Nyt, täytyy vain todeta että tänään oli Bad English Day.
Sanoisin myös että englanniksi on helpompi nauraa kuin itkeä.
lauantai 20. elokuuta 2011
Oh my lauantai.
Yksi julkaisu viikossa ei ehkä ole liikaa vaadittu? Meinasin jo lopettaa tämän blogin,on niin raskasta koettaa suomentaa elämää sanoiksi. Samalla huomaan että kun koetan upottaa itseni tänne, on mahdotonta pitää kiinni monesta mantereesta. Olen parhaani mukaan opetellut olemaan tyytyväinen tähän hetkeen ja vaatimatta itseltäni liikoja. Parhaani mukaan yrittänyt erottaa olennaisen ja epäolennaisen, mutta no, blogiteksti viikossa ei tosiaan ole liikaa vaadittu (kiitos Satu). Edellinen blogini oli runoblogi, runoon oli miellyttävä tiivistää tarinoita, joiden kirjoittaminen pitkäksi ampuisi niiltä siivet.
Viikonloppu ja kaupungissa on menossa kesälomasesonki. Nyt on lentokoneiden vuoro viihdyttää kansaa. Eilen katsoimme kuuluisan taitolentoryhmän näytöstä meren yllä. Kaunista punaista, sinistä, vihreää ja keltaista saastetta taivaalle, hurjia syöksyjä vastakkain, limittäin ja lomittain. Siinä oli jotain miehekästä ja me naiset hihkuimme ilahtuneina rantatöyräällä. Olihan se upeaa. Tänään sain kuitenkin jo kyllikseni lentokoneista, niitä suihkii koko ajan ilma-alassa ja kuulostaa siltä niin kuin Venäjä hyökkäisi Suomeen (Mariannen vakio-painajainen kuulemma). Eilis iltaa vietimme tavalliseen perjantai tyyliin Hungry horse-nimisessä lähibaarissa. Typerän niminen paikka eikä mitenkään erityinen, mutta kielikoulun opiskelijoille on syntynyt perinne kokoontua samaan paikkaan juttelemaan iltaisin. Joka perjantai ihmisiä jättää koulun ja on aika sanoa hei hei. Nyt lomakauden jälkeen opiskelijoiden ryhmä alkaa pienentyä, toissa viikolla lähti n.30 henkilöä, eilen seitsemän ja ensi maanantaina tulee kuusi lisää. Aina on uusia ihmisiä joilta kysyä nimeä ja unohtaa samantien.
Tänä aamuna oli määrä tapahtua pitkään hiomani ja harkitsemani suunnitelma pyöräretkestä rantaviivoja seuraillen upeille jyrkänteille ja vanhalle linnalle. Tämä sää on todella kummallinen ja arvaamaton, sataa, paistaa ja tuulee ilman ennakkovaroitusta. No aamulla tihutti, pyöräilin sovittuun tapaamispaikkaan rannalle ja odotin. Odotin, odotin ja odotin. Matkatoverini olivat eksyksissä, täysin väärinymmärtäneenä toisella puolella kaupunkia. Kaksi sveitsiläistä tyttöä joiden englanti on todella auttavaa, selitä siinä sitten tekstiviesteillä missä pitäisi olla. No tunnin kuluttua tapasimme ja päätimme jäädä lähiseuduille harjoittelemaan pyöräilyä ja kommunikaatiota. Ehkä ensi viikonloppuna paistaa jälleen ja ymmärrämme toisiamme. Välillä on todella rasittavaa puhua suppealla sanavarastolla. Osa opiskelijoista puhuu hyvää englantia ja juttelu on ihan mukavaa, puolet voi arvata. Osan aksentti on todella vaikea ymmärtää ja vain hyvä tuuri auttaa ymmärtämisessä, lisäksi oma puhumiseni on vajavaista.
Mutta kun täydellinen tulee vajavainen katoaa. Vielä katselemme kuin kuvastimesta, kerran kasvoista kasvoihin. Tämä oli vapaa lainaus Raamatusta. On muuten mielenkiintoista, että vaikka koulumme on kirkkaasti kristillinen ja se näkyy, kuuluu ja maistuu sille, olemme Mariannen kanssa ystävystyneet siellä myös nuoren muslimi-tytön kanssa. Hänellä oli ramadan viime viikolla ja teimme virhearvioinnin. Lähdimme yhdessä pyöräilemään lähimpään isoon ostoskeskustaan Bournemouthiin ja tämä paastoava hoikan hoikka kaunis Marokkolainen tyttö horjui pyörällä mukana. Hädin tuskin vältimme lyhtypylväät ja autot, löysimme vintage-liikkeet ja saimme sielun ruokaa kauniista vaatteista. Matka oli muutenkin raskas sillä paikalliset pultsarit rupesivat riitasille Mariannen kanssa, joka huusi suomeksi ja englanniksi ja nämä paikalliset öykkärit takaisin typeryydessään. Kysymys oli siitä että Marianne koetti ohittaa heidät jalkakäytävällä pyörän kanssa kävellen. Siitäkös kulttuurishokki sitten hämmentyi. Englantialaiset on valtavan kohteliaita, mutta tänne mahtuu.. Olipa sekin reissu, Marianne lienee jo vähemmän shokissa. Ymmärrämme muukalaisia jälleen paremmin.
Välillä on tosiaan koettelevaa elää valikoimatta seuraa tiukan sihdin läpi. Täällä opiskelijoiden joukko on todella monenkirjava. Huomaan että olen nyt kolmannella viikolla ollut hieman väsyneempi sosiaalisesti, seurapiiri on laaja ja ikäskaala siinä 15v-40v. Ihmettelen silti kuinka hyvin kaikki ihmissuhteetkin ovat siunaantuneet, jotenkin armollisesti ja kevyesti. Isäntäperheeseeni tosin muutti kolme melko teiniä opiskelijaa ja todella ikävöin edellisiä belgialaisia siskoksia joiden kanssa ystävystyimme.
Yksi ongelma minulla on, nimittäin riparilla murtamani pikkuvarvas. Se ei liiku sivusuunnassa ollenkaan ja on ajoittain kipeä. Onneksi sain ostettua pyörän nettikaupan kautta ja voin polkea sillä. En tiedä kumpi on suurempi harmi, se etten oikein voi kävellen linkkasta pitkiä matkoja vai se etten voi käyttää muita kenkiä kuin rumimpia sandaaleitani satoi tai paistoin. Toivo elää, ehkä kuukauden kuluttua jo korkokengät?
Nyt täytyy hetki opiskella. Sitten menemme katsomaan auringonlaskua upealle kilometrien mittaiselle hiekkarannalle. Nyt paistaa jälleen ja on kesä.
Viikonloppu ja kaupungissa on menossa kesälomasesonki. Nyt on lentokoneiden vuoro viihdyttää kansaa. Eilen katsoimme kuuluisan taitolentoryhmän näytöstä meren yllä. Kaunista punaista, sinistä, vihreää ja keltaista saastetta taivaalle, hurjia syöksyjä vastakkain, limittäin ja lomittain. Siinä oli jotain miehekästä ja me naiset hihkuimme ilahtuneina rantatöyräällä. Olihan se upeaa. Tänään sain kuitenkin jo kyllikseni lentokoneista, niitä suihkii koko ajan ilma-alassa ja kuulostaa siltä niin kuin Venäjä hyökkäisi Suomeen (Mariannen vakio-painajainen kuulemma). Eilis iltaa vietimme tavalliseen perjantai tyyliin Hungry horse-nimisessä lähibaarissa. Typerän niminen paikka eikä mitenkään erityinen, mutta kielikoulun opiskelijoille on syntynyt perinne kokoontua samaan paikkaan juttelemaan iltaisin. Joka perjantai ihmisiä jättää koulun ja on aika sanoa hei hei. Nyt lomakauden jälkeen opiskelijoiden ryhmä alkaa pienentyä, toissa viikolla lähti n.30 henkilöä, eilen seitsemän ja ensi maanantaina tulee kuusi lisää. Aina on uusia ihmisiä joilta kysyä nimeä ja unohtaa samantien.
Tänä aamuna oli määrä tapahtua pitkään hiomani ja harkitsemani suunnitelma pyöräretkestä rantaviivoja seuraillen upeille jyrkänteille ja vanhalle linnalle. Tämä sää on todella kummallinen ja arvaamaton, sataa, paistaa ja tuulee ilman ennakkovaroitusta. No aamulla tihutti, pyöräilin sovittuun tapaamispaikkaan rannalle ja odotin. Odotin, odotin ja odotin. Matkatoverini olivat eksyksissä, täysin väärinymmärtäneenä toisella puolella kaupunkia. Kaksi sveitsiläistä tyttöä joiden englanti on todella auttavaa, selitä siinä sitten tekstiviesteillä missä pitäisi olla. No tunnin kuluttua tapasimme ja päätimme jäädä lähiseuduille harjoittelemaan pyöräilyä ja kommunikaatiota. Ehkä ensi viikonloppuna paistaa jälleen ja ymmärrämme toisiamme. Välillä on todella rasittavaa puhua suppealla sanavarastolla. Osa opiskelijoista puhuu hyvää englantia ja juttelu on ihan mukavaa, puolet voi arvata. Osan aksentti on todella vaikea ymmärtää ja vain hyvä tuuri auttaa ymmärtämisessä, lisäksi oma puhumiseni on vajavaista.
Mutta kun täydellinen tulee vajavainen katoaa. Vielä katselemme kuin kuvastimesta, kerran kasvoista kasvoihin. Tämä oli vapaa lainaus Raamatusta. On muuten mielenkiintoista, että vaikka koulumme on kirkkaasti kristillinen ja se näkyy, kuuluu ja maistuu sille, olemme Mariannen kanssa ystävystyneet siellä myös nuoren muslimi-tytön kanssa. Hänellä oli ramadan viime viikolla ja teimme virhearvioinnin. Lähdimme yhdessä pyöräilemään lähimpään isoon ostoskeskustaan Bournemouthiin ja tämä paastoava hoikan hoikka kaunis Marokkolainen tyttö horjui pyörällä mukana. Hädin tuskin vältimme lyhtypylväät ja autot, löysimme vintage-liikkeet ja saimme sielun ruokaa kauniista vaatteista. Matka oli muutenkin raskas sillä paikalliset pultsarit rupesivat riitasille Mariannen kanssa, joka huusi suomeksi ja englanniksi ja nämä paikalliset öykkärit takaisin typeryydessään. Kysymys oli siitä että Marianne koetti ohittaa heidät jalkakäytävällä pyörän kanssa kävellen. Siitäkös kulttuurishokki sitten hämmentyi. Englantialaiset on valtavan kohteliaita, mutta tänne mahtuu.. Olipa sekin reissu, Marianne lienee jo vähemmän shokissa. Ymmärrämme muukalaisia jälleen paremmin.
Välillä on tosiaan koettelevaa elää valikoimatta seuraa tiukan sihdin läpi. Täällä opiskelijoiden joukko on todella monenkirjava. Huomaan että olen nyt kolmannella viikolla ollut hieman väsyneempi sosiaalisesti, seurapiiri on laaja ja ikäskaala siinä 15v-40v. Ihmettelen silti kuinka hyvin kaikki ihmissuhteetkin ovat siunaantuneet, jotenkin armollisesti ja kevyesti. Isäntäperheeseeni tosin muutti kolme melko teiniä opiskelijaa ja todella ikävöin edellisiä belgialaisia siskoksia joiden kanssa ystävystyimme.
Yksi ongelma minulla on, nimittäin riparilla murtamani pikkuvarvas. Se ei liiku sivusuunnassa ollenkaan ja on ajoittain kipeä. Onneksi sain ostettua pyörän nettikaupan kautta ja voin polkea sillä. En tiedä kumpi on suurempi harmi, se etten oikein voi kävellen linkkasta pitkiä matkoja vai se etten voi käyttää muita kenkiä kuin rumimpia sandaaleitani satoi tai paistoin. Toivo elää, ehkä kuukauden kuluttua jo korkokengät?
Nyt täytyy hetki opiskella. Sitten menemme katsomaan auringonlaskua upealle kilometrien mittaiselle hiekkarannalle. Nyt paistaa jälleen ja on kesä.
torstai 11. elokuuta 2011
Ou my God. Torstai.
Olen tässä juuri käymässä nukkumaan, mutta julkaisin äskön blogini. Päivä on ollut kylläinen, hieman migreeninen ja tuulinen, mutta hyvä. Koulun jälkeen olimme joissain näistä kirkoista joiden nimeä en tiedä suomeksi enkä englanniksi syömässä ateriaa muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa.Joka toinen keskiviikko tämän kirkon pastorin etelä-korealainen vaimo valmistaa tulista ruokaa ilmaiseksi kaikille jotka haluavat tulla. Ruokaseurueemme oli aika taivaallinen, tarkoitan että niin monesta maasta ja kielestä, mutta silti yhdestä suusta ylistämässä samaa Jumalaa. Kaupunki jossa asumme on suomennettuna nimeltään Kristuksen kirkko. Täällä kaupungissa voi olla kolme eri kirkkoa samalla kadulla ja niiden nimiä en tunne, mutta toivon että useimpien kanssa tunnemme saman Isän. Näiden katoavien kaupunkien jälkeen minä tahdon asua taivaassa, siellä ei lopulta todella ole muuta kuin yksi Kristuksen kirkko.
Eilen olin koko päivän retkellä Isle of Wight -nimisellä saarella ja oli piiiitkä päivä, nyt nukun. Rakas Jeesus siunaa meitä, Oi hyvä Jumalani.
Eilen olin koko päivän retkellä Isle of Wight -nimisellä saarella ja oli piiiitkä päivä, nyt nukun. Rakas Jeesus siunaa meitä, Oi hyvä Jumalani.
Oy my tiistai 9.8
En aio puhua englantia täällä. En aio puhua täällä paljon. Aion sanoa muutamia sanoja. Sanat, ne ovat olleet kadoksissa monta päivää, olen puhunut käsillä ja ilmeillyt kasvoilla ja nauranut. Sillä kuka ei ymmärtäisi iloa? Itkenytkin olen, sillä kuka ei ymmärtäisi surua?
Asiaan. Olen täällä kielikurssilla, kyllä, juuri sellaisella joka nyt piirtyy silmiesi eteen: nuorisoa pelaamassa rantapalloa, uusia tuttavuuksia, kulttuurishokkeja, small talkkia ja kevyttä naurua. Opiskelua ja elämäntaitoja, ah niin kasvattava nuoruuden kokemus. Kyllä, täällä tuoksuu suolainen meri ja ajaton aika. Totta puhuakseni on ollutkin aika kevyttä liitoa tämä ensimmäinen viikko. Silti olen tyytyväinen todetessani, että olen 27, pistänyt työurani katkolle, asuntoni pakettiin ja itseni uuteen kuosiin, uusiin tuuliin ja uponnut kaukaiseen kieleen. 27, tarpeeksi vanha ollakseni ollut syvällä ja arvostaakseni avaraa taivasta pinnan yläpuolella.
Tulin juuri päivälliseltä, isäntäperheeni on onnellinen kristitty pariskunta, jonka lapset ovat kasvaneet jo huoneistansa maailmalle. Siksi heillä on monta huonetta vuokrattavaksi opiskelijoille. Ensimmäisellä viikolla meitä oli täällä neljä opiskelijaa, 16v tyttö Sveitsistä, 18v tyttö Belgiasta ja 34v nainen Sveitsistä. Nyt meitä on täällä enää kolme, nuorempi Sveitsiläinen lähti ja ensi sunnuntaina lähtee Belgialainen. Belgialainen saapui samaan aikaan kuin minä ja hänen kanssaan olen viettänyt paljon aikaa pyöräillen ja iltaa istuen. (No, tämä alkaa kuulostaa joltain suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen vitsiltä, mutta ei ole vaan raportti asuinolosuhteistani) Belgialaisen jälkeen (hän viipyi vain 2viikkoa) tulee kaksi ranskalaista ja yksi…en muista mistä. Lisäksi talossa on koira, erittäin mukava englantilaiseksi. Arkisin pyöräilen täältä kouluun, olen alakerrassa puoli 7 päivällisellä ja sitten usein lähden kaupungille. Tämä ei ole minun kotini, mutta tämä on minun huoneeni ja juuri nyt pidän nukkumisesta ja elämisestä tässä huoneessa.
Ou my, kello on noin paljon, olen lähdössä satamaan lasilliselle ja palaan hyvissä ajoin takaisin. Nyt minun on lähdettävä, pyörällä vasenta kaistaa autoja edessä ja takana. Onneksi tämä on rauhallinen pikkukaupunki ja minulla on nyt oma pyörä. Pyörä; se on pitkä, surullinen, mutta onnellisen huippukohdan sisältävä kertomus. Kerron siitä myöhemmin. Rukoilkaa pikkuvarpaani puolesta että se parantuisi.
Anni
Asiaan. Olen täällä kielikurssilla, kyllä, juuri sellaisella joka nyt piirtyy silmiesi eteen: nuorisoa pelaamassa rantapalloa, uusia tuttavuuksia, kulttuurishokkeja, small talkkia ja kevyttä naurua. Opiskelua ja elämäntaitoja, ah niin kasvattava nuoruuden kokemus. Kyllä, täällä tuoksuu suolainen meri ja ajaton aika. Totta puhuakseni on ollutkin aika kevyttä liitoa tämä ensimmäinen viikko. Silti olen tyytyväinen todetessani, että olen 27, pistänyt työurani katkolle, asuntoni pakettiin ja itseni uuteen kuosiin, uusiin tuuliin ja uponnut kaukaiseen kieleen. 27, tarpeeksi vanha ollakseni ollut syvällä ja arvostaakseni avaraa taivasta pinnan yläpuolella.
Tulin juuri päivälliseltä, isäntäperheeni on onnellinen kristitty pariskunta, jonka lapset ovat kasvaneet jo huoneistansa maailmalle. Siksi heillä on monta huonetta vuokrattavaksi opiskelijoille. Ensimmäisellä viikolla meitä oli täällä neljä opiskelijaa, 16v tyttö Sveitsistä, 18v tyttö Belgiasta ja 34v nainen Sveitsistä. Nyt meitä on täällä enää kolme, nuorempi Sveitsiläinen lähti ja ensi sunnuntaina lähtee Belgialainen. Belgialainen saapui samaan aikaan kuin minä ja hänen kanssaan olen viettänyt paljon aikaa pyöräillen ja iltaa istuen. (No, tämä alkaa kuulostaa joltain suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen vitsiltä, mutta ei ole vaan raportti asuinolosuhteistani) Belgialaisen jälkeen (hän viipyi vain 2viikkoa) tulee kaksi ranskalaista ja yksi…en muista mistä. Lisäksi talossa on koira, erittäin mukava englantilaiseksi. Arkisin pyöräilen täältä kouluun, olen alakerrassa puoli 7 päivällisellä ja sitten usein lähden kaupungille. Tämä ei ole minun kotini, mutta tämä on minun huoneeni ja juuri nyt pidän nukkumisesta ja elämisestä tässä huoneessa.
Ou my, kello on noin paljon, olen lähdössä satamaan lasilliselle ja palaan hyvissä ajoin takaisin. Nyt minun on lähdettävä, pyörällä vasenta kaistaa autoja edessä ja takana. Onneksi tämä on rauhallinen pikkukaupunki ja minulla on nyt oma pyörä. Pyörä; se on pitkä, surullinen, mutta onnellisen huippukohdan sisältävä kertomus. Kerron siitä myöhemmin. Rukoilkaa pikkuvarpaani puolesta että se parantuisi.
Anni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)