Oy my tiistai 9.8

En aio puhua englantia täällä. En aio puhua täällä paljon. Aion sanoa muutamia sanoja. Sanat, ne ovat olleet kadoksissa monta päivää, olen puhunut käsillä ja ilmeillyt kasvoilla ja nauranut. Sillä kuka ei ymmärtäisi iloa? Itkenytkin olen, sillä kuka ei ymmärtäisi surua?

Asiaan. Olen täällä kielikurssilla, kyllä, juuri sellaisella joka nyt piirtyy silmiesi eteen: nuorisoa pelaamassa rantapalloa, uusia tuttavuuksia, kulttuurishokkeja, small talkkia ja kevyttä naurua. Opiskelua ja elämäntaitoja, ah niin kasvattava nuoruuden kokemus. Kyllä, täällä tuoksuu suolainen meri ja ajaton aika. Totta puhuakseni on ollutkin aika kevyttä liitoa tämä ensimmäinen viikko. Silti olen tyytyväinen todetessani, että olen 27, pistänyt työurani katkolle, asuntoni pakettiin ja itseni uuteen kuosiin, uusiin tuuliin ja uponnut kaukaiseen kieleen. 27, tarpeeksi vanha ollakseni ollut syvällä ja arvostaakseni avaraa taivasta pinnan yläpuolella.

Tulin juuri päivälliseltä, isäntäperheeni on onnellinen kristitty pariskunta, jonka lapset ovat kasvaneet jo huoneistansa maailmalle. Siksi heillä on monta huonetta vuokrattavaksi opiskelijoille. Ensimmäisellä viikolla meitä oli täällä neljä opiskelijaa, 16v tyttö Sveitsistä, 18v tyttö Belgiasta ja 34v nainen Sveitsistä. Nyt meitä on täällä enää kolme, nuorempi Sveitsiläinen lähti ja ensi sunnuntaina lähtee Belgialainen. Belgialainen saapui samaan aikaan kuin minä ja hänen kanssaan olen viettänyt paljon aikaa pyöräillen ja iltaa istuen. (No, tämä alkaa kuulostaa joltain suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen vitsiltä, mutta ei ole vaan raportti asuinolosuhteistani) Belgialaisen jälkeen (hän viipyi vain 2viikkoa) tulee kaksi ranskalaista ja yksi…en muista mistä. Lisäksi talossa on koira, erittäin mukava englantilaiseksi. Arkisin pyöräilen täältä kouluun, olen alakerrassa puoli 7 päivällisellä ja sitten usein lähden kaupungille. Tämä ei ole minun kotini, mutta tämä on minun huoneeni ja juuri nyt pidän nukkumisesta ja elämisestä tässä huoneessa.

Ou my, kello on noin paljon, olen lähdössä satamaan lasilliselle ja palaan hyvissä ajoin takaisin. Nyt minun on lähdettävä, pyörällä vasenta kaistaa autoja edessä ja takana. Onneksi tämä on rauhallinen pikkukaupunki ja minulla on nyt oma pyörä. Pyörä; se on pitkä, surullinen, mutta onnellisen huippukohdan sisältävä kertomus. Kerron siitä myöhemmin. Rukoilkaa pikkuvarpaani puolesta että se parantuisi.

Anni