tiistai 27. syyskuuta 2011
lauantai 24. syyskuuta 2011
Tuhkimotarina
Koira nukkuu jalkojen vieressä, söin aamupalaksi muroja, kakkuja, kahvia sekä teetä. Kahvia ja teetä juodaan samaan aikaan vain lauantaiaamuna, kun on ensin menetetty ääni perjantain yöelämässä ja tultu kotiin taksilla. Kyllä, minä!
Minulla olisi hauska tarina, en vain tiedä kuinka isän huumorintaju kestää. No. Kestä isä kestä! Olen edelleen vakavamielinen (lue:harras) nainen, sydämessä palaa ymmärrys rakkaudesta ja totuudesta ja silmäni näkevät näkymättömiä kiitos Herran.
No, aloitetaan. Lähdin eilen tutkimusretkelle Bournemouthin yöelämään. Tuhkimotarinani alkoi, kun kuljeskelin mekko päällä kotona ja surkuttelin itsekseni ettei minulla ole kenkiä. On vain ne vanhat kengän röyhkäleet, joissa on reikä ja joiden kärki on liian kapea vahingoittuneelle varpaalleni. Kukas muukaan silloin ilmestyi kuin hyvä haltiatar! Vuokra-emäntäni eli houst-äitini kysyi onko minulla kenkiä ja todettuani tilanteen kaivoi kaapista sievän clarksin kenkäparin, joiden ulkonäkö ja mukavuus oli verraton yhdistelmä.
Pistin kengät jalkaani ja lähdin Bournemouthiin, ensin ravintolaan monenkirjavan 15 hengen pöytäseurueen kanssa juhlimaan kahden tytön läksiäisiä. Ikähaitari 17-50v. Sen jälkeen 10 lensi untenmaille ja viisi jäi jäljelle, me suomalaiset, etelä-korealainen, sveitsiläinen ja kolumbialainen. Jatkosuunnitelmana olivat tanssiaiset clubilla, tutkimusretki tuntemattomaan alkoi. Mikä hauskinta, seuraamme liittyi kaksi opettajaamme, pitkän huiskeat huumorintajuiset nuoret naiset, joiden tyylitaju yöelämässä löi laudalta muut kaupungin typykät.
Tässä tutkimusretken lopputulos: englantilainen yöelämä on hittimusiikkia, hikeä ja vellovaa lihamassaa. Jos olet ollut joskus tupaten täydessä uimahallissa ja miettinyt että onpa lihasoppa, niin tämä on sitten muhennos. Päätimme ottaa taksin kello kaksi ja kiipesin nukkumaan yläkerran portaita ihan niin kuin tuhkimo, ilman kenkiä. Syy tosin oli sama kuin sisarpuolilla, en enää meinannut mahtua kenkiini.
Aamupalalla kuulin, että saan kengät omakseni! Loppu. Nyt alan harjoittelemaan prepositioita.
Minulla olisi hauska tarina, en vain tiedä kuinka isän huumorintaju kestää. No. Kestä isä kestä! Olen edelleen vakavamielinen (lue:harras) nainen, sydämessä palaa ymmärrys rakkaudesta ja totuudesta ja silmäni näkevät näkymättömiä kiitos Herran.
No, aloitetaan. Lähdin eilen tutkimusretkelle Bournemouthin yöelämään. Tuhkimotarinani alkoi, kun kuljeskelin mekko päällä kotona ja surkuttelin itsekseni ettei minulla ole kenkiä. On vain ne vanhat kengän röyhkäleet, joissa on reikä ja joiden kärki on liian kapea vahingoittuneelle varpaalleni. Kukas muukaan silloin ilmestyi kuin hyvä haltiatar! Vuokra-emäntäni eli houst-äitini kysyi onko minulla kenkiä ja todettuani tilanteen kaivoi kaapista sievän clarksin kenkäparin, joiden ulkonäkö ja mukavuus oli verraton yhdistelmä.
Pistin kengät jalkaani ja lähdin Bournemouthiin, ensin ravintolaan monenkirjavan 15 hengen pöytäseurueen kanssa juhlimaan kahden tytön läksiäisiä. Ikähaitari 17-50v. Sen jälkeen 10 lensi untenmaille ja viisi jäi jäljelle, me suomalaiset, etelä-korealainen, sveitsiläinen ja kolumbialainen. Jatkosuunnitelmana olivat tanssiaiset clubilla, tutkimusretki tuntemattomaan alkoi. Mikä hauskinta, seuraamme liittyi kaksi opettajaamme, pitkän huiskeat huumorintajuiset nuoret naiset, joiden tyylitaju yöelämässä löi laudalta muut kaupungin typykät.
Tässä tutkimusretken lopputulos: englantilainen yöelämä on hittimusiikkia, hikeä ja vellovaa lihamassaa. Jos olet ollut joskus tupaten täydessä uimahallissa ja miettinyt että onpa lihasoppa, niin tämä on sitten muhennos. Päätimme ottaa taksin kello kaksi ja kiipesin nukkumaan yläkerran portaita ihan niin kuin tuhkimo, ilman kenkiä. Syy tosin oli sama kuin sisarpuolilla, en enää meinannut mahtua kenkiini.
Aamupalalla kuulin, että saan kengät omakseni! Loppu. Nyt alan harjoittelemaan prepositioita.
torstai 22. syyskuuta 2011
Vielä rakkaudesta,
Se talo oli ihan selvästi romantikko. Kirjastohuoneen seinät oli salaisuuksia täynnä ja käytävillä kahisi mekkojen helmat. Pitsiä, kultaisia taulunkehyksiä ja dramaattisia katseita, kristallikruunuja ja neljä kerrosta marmoriportaita. Samettisia tuoleja ja upottavia kuninkaallisia vuoteita loikoiltavaksi sekä puutarhapolkuja piiloutumiseen.
Minusta tuntui että olin ollut siellä aikaisemmin. Niin, se olikin Jane Austinin elokuva jossa olin ollut. Täällä riittää linnoja ja romantikkoja, onnettomia ja onnellisia.
Olin kouluretkellä eilen Kingston Lacyyn ja sen jälkeen nukuin onnellisesti. Tänään olin ahkera ja aurinko paistoi kuulaasti, välitunnilla kurkottelimme omenia koulun kivimuurin takaa. Iltapäivällä oli raamattutunti ja sen jälkeen pyöräilimme meren rannalle tekemään läksyjä.
Hmm. Jumala ei vain rakasta meitä vaan hän on rakkaus. Voin nähdä kuinka puut huojuvat tuulessa mutta en näe voimaa joka puuta liikuttaa. Jumala on kaikkivaltias, Jumala on rakkaus. En voi maistaa todellisempaa totuutta, haluan lisää.
Minusta tuntui että olin ollut siellä aikaisemmin. Niin, se olikin Jane Austinin elokuva jossa olin ollut. Täällä riittää linnoja ja romantikkoja, onnettomia ja onnellisia.
Olin kouluretkellä eilen Kingston Lacyyn ja sen jälkeen nukuin onnellisesti. Tänään olin ahkera ja aurinko paistoi kuulaasti, välitunnilla kurkottelimme omenia koulun kivimuurin takaa. Iltapäivällä oli raamattutunti ja sen jälkeen pyöräilimme meren rannalle tekemään läksyjä.
Hmm. Jumala ei vain rakasta meitä vaan hän on rakkaus. Voin nähdä kuinka puut huojuvat tuulessa mutta en näe voimaa joka puuta liikuttaa. Jumala on kaikkivaltias, Jumala on rakkaus. En voi maistaa todellisempaa totuutta, haluan lisää.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Ylennys
Minut on ylennetty. Nousin tänään kielikoulun portaita yhden pykälän korkeammalle portaikolle. Maanantaina meillä oli koe ja olin yhdeksän hengen luokkani paras. Tiedättekö, tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun saan onnistumisen kokemuksia englannin kielestä. Ala-asteelta lähtien kieli on ollut pelkkää matematiikkaa joka ei kuulu runotytöille. Lukio aikoina elämä olikin varsin runollista: puut ratisivat Rottalan uunissa ja kitara soi seinän takana, mitä silloin sanakokeilla muuta kuin lämmittää uunia? Tähän päälle vielä opettaja, joka söi pikkulintuja aamupalaksi. Eihän siitä mitään tullut.
Nyt tulee, jokainen päivä lisää yhden sanan kielen maailmaan. Täytyy myöntää että uusi taso pelottaa, sillä uudessa luokassani olen taas huonoin, juuri kun ehdin olla paras. Onneksi lähes kymmenen lisävuotta antaa pienen suojakerroksen pettymyksiä ja ymmärtämättömiä opettajia vastaan. Vaan on se kyllä vahvassa, se tunne kuin pikkutyttönä nieleskelet itkua englannintunnilla.
On syksy, on ollut kylmiä päiviä. En vain edelleenkään pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja sandaaleilla, kahdet korkokengät, lenkkarit ja umpinaiset kävelykengät odottavat matkalaukussa. Tänään kaipaan saunaa, korealainen opiskelutoverini kertoi, että myös korealaiset käyvät usein saunassa, hassua eikö?
Nyt tulee, jokainen päivä lisää yhden sanan kielen maailmaan. Täytyy myöntää että uusi taso pelottaa, sillä uudessa luokassani olen taas huonoin, juuri kun ehdin olla paras. Onneksi lähes kymmenen lisävuotta antaa pienen suojakerroksen pettymyksiä ja ymmärtämättömiä opettajia vastaan. Vaan on se kyllä vahvassa, se tunne kuin pikkutyttönä nieleskelet itkua englannintunnilla.
On syksy, on ollut kylmiä päiviä. En vain edelleenkään pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja sandaaleilla, kahdet korkokengät, lenkkarit ja umpinaiset kävelykengät odottavat matkalaukussa. Tänään kaipaan saunaa, korealainen opiskelutoverini kertoi, että myös korealaiset käyvät usein saunassa, hassua eikö?
lauantai 17. syyskuuta 2011
Ulapalla
Viikko takaperin. Kakkupitsikuvia ja sydämellisiä jäähyväisiä perjantaina ja sitten tuli lauantai. Lähdin pyöräilemään, mutta pyörä ei totellut tahtoani vaan ohjaustanko heilui holtittomasti (ruuvi irti). Liruttelin jalkakäytävän puolelle ja päätin kävellä kauppaan. Liika muistamista, liikaa unohtamista: en kyennyt muistamaan pankkikorttini pin-koodia kaupassa. Näin menetetään muisti.
Sanoja kulkee silmien ohitse ja ihmisiä sydämen lävitse. Eräänä päivänä oli aurinkoista ja istuin koulun jälkeen joutsenien seurassa joen varrella. Päänsärky oli tullut pitkästä aikaa kylään useaksi päiväksi ja maailma huojui. Mereltä joeksi tyyntyneet laineet liplattivat, aurinko hiveli kasvoja ja minä muistin. Tällaista oli Lahdessa, viimeksi riparilla Heinäsaaressa, niinhän se meni: löin varpaani, pakkasin elämäni ja ajoin pakettiautolla Savonlinnaan, lensin meren yli. Penkille viereeni istui englantilainen mummo, jutteli niitä näitä ja ymmärsin kolme sanaa. Myöntelin vain, it is, it is indeed, lovely day. Mutta minä ajattelin penkille viereeni muita, ajattelin työkavereita, ajattelin ystäviä Lahdesta, Helsinkistä, Kemijärveltäkin ja perhettä. Kyllä minä vielä muistan jotain, vaikka paljon ei mieleen kerralla mahdu, ei ainakaan pin-koodia.
Tämä viikko on ollut erilainen. Talossa on ollut hullunkurinen perhe. Tänä aamuna lähti Sebastian, joka oli viikon ja nyt illalla katsottiin kolmistaan telkkaria Sandyn ja Steven kanssa olkkarissa. Ihan kuin meidän olkkari nyt kun isäntäpariskunta on lomalla, ihan kuin meidän talo. Pariskunnan poika tulee ystävänsä kanssa tosin kokkaamaan päivällisen joka ilta. Päivällinen on herkullinen, eikä vähiten väärinkäsitysten takia. Iltaisin on sitten ovet auki vieraille. Eilen leivottiin karjalanpiirakoita, löysin ruisjauhoja ja tein riisipuuron pudding-riisistä! Onnistuttiin kaasuliedellä! Jauhot pöllysi ja tyyli oli vapaa, maku oli melkein sama kuin suomessa. Siinä sitten pala suomalaista ruokakulttuuria kaikille, maitoa ja rasvaisia piirakoita. Toisilla kun on vaan viiniä ja juustoja. Onkohan ne nyt kateellisia meille?
Tänään nukuin ja vietin aikaa pikkusisarusten kanssa, ne on kyllä hulvattomia. Mutta olen kipeä, kummallisesti. Särkee vain päätä ja meinaan kerta kaikkiaan tsipata. Flunssaa ollut liikkeellä. Taidan nukkua huomisenkin. Kakkupitsisydämiä kaikille.
Sanoja kulkee silmien ohitse ja ihmisiä sydämen lävitse. Eräänä päivänä oli aurinkoista ja istuin koulun jälkeen joutsenien seurassa joen varrella. Päänsärky oli tullut pitkästä aikaa kylään useaksi päiväksi ja maailma huojui. Mereltä joeksi tyyntyneet laineet liplattivat, aurinko hiveli kasvoja ja minä muistin. Tällaista oli Lahdessa, viimeksi riparilla Heinäsaaressa, niinhän se meni: löin varpaani, pakkasin elämäni ja ajoin pakettiautolla Savonlinnaan, lensin meren yli. Penkille viereeni istui englantilainen mummo, jutteli niitä näitä ja ymmärsin kolme sanaa. Myöntelin vain, it is, it is indeed, lovely day. Mutta minä ajattelin penkille viereeni muita, ajattelin työkavereita, ajattelin ystäviä Lahdesta, Helsinkistä, Kemijärveltäkin ja perhettä. Kyllä minä vielä muistan jotain, vaikka paljon ei mieleen kerralla mahdu, ei ainakaan pin-koodia.
Tämä viikko on ollut erilainen. Talossa on ollut hullunkurinen perhe. Tänä aamuna lähti Sebastian, joka oli viikon ja nyt illalla katsottiin kolmistaan telkkaria Sandyn ja Steven kanssa olkkarissa. Ihan kuin meidän olkkari nyt kun isäntäpariskunta on lomalla, ihan kuin meidän talo. Pariskunnan poika tulee ystävänsä kanssa tosin kokkaamaan päivällisen joka ilta. Päivällinen on herkullinen, eikä vähiten väärinkäsitysten takia. Iltaisin on sitten ovet auki vieraille. Eilen leivottiin karjalanpiirakoita, löysin ruisjauhoja ja tein riisipuuron pudding-riisistä! Onnistuttiin kaasuliedellä! Jauhot pöllysi ja tyyli oli vapaa, maku oli melkein sama kuin suomessa. Siinä sitten pala suomalaista ruokakulttuuria kaikille, maitoa ja rasvaisia piirakoita. Toisilla kun on vaan viiniä ja juustoja. Onkohan ne nyt kateellisia meille?
Tänään nukuin ja vietin aikaa pikkusisarusten kanssa, ne on kyllä hulvattomia. Mutta olen kipeä, kummallisesti. Särkee vain päätä ja meinaan kerta kaikkiaan tsipata. Flunssaa ollut liikkeellä. Taidan nukkua huomisenkin. Kakkupitsisydämiä kaikille.
torstai 8. syyskuuta 2011
We are family
Paljastan salaisuuden. En tullut tänne oppimaan vain englantia, tulin myös oppiakseni nauramaan. Ja minä osaan jo, nauran paljon, nauran niin kuin silloin lapsena nauroin kun oli huoletonta ja kello oli liian paljon. Ihmiset täällä on kuin kukkia, ihastuttavia, pieniä, suuria, erilaisia. Mikä mikä maa, Peter Pan ja salakieli.
Koska olen aikuinen, on elämä kuitenkin myös työtä ja vaivannäköä. Tällä viikolla olen herännyt aikaisemmin kuin tavallisesti ylimääräisille aamutunneille. Tiedän että minulla on valtavasti työtä edessä englannin kanssa. Onneksi minulla on maailman mukavin luokka, voisin istua oppitunneilla pelkästä huvista.
Kotonakin on sopuisaa, uusi pikkuveljeni on tosi kiltti pieni poika ja vähän vanhempi pikkusisko Sandy on reipas nuori neiti. Aluksi kyllä olin tyrmistynyt kun Sandy halusi ottaa valokuvia itsestänsä ja huvipuiston pehmoankoista ensimmäisenä iltanamme. Minä halusin silloin vajota maan alle. Mutta aika on hyvä ja opettavainen, näkökyky paranee kun ottaa tukin omasta silmästä ensin pois.
We are family. We are family. Get up everybody, sing.
Sitten kerron mitä tapahtui tiistaina. Luulin että olemme menossa veneretkelle uusien talosisarusteni ja houstifatherin kanssa. Niinpä ihmettelin, miksi täytyy mennä niin tuulisena ja sateisena päivänä. Miksi vene ei ole auton perässä. Miksi meillä on märkäpuvut päällä? Siksi koska kävelimme autosta rannalle, kiinnitimme narulla lainelaudan käteen ja kävelimme kohuavaan mereen. Suolaisia kuohuja vasten, aallon päälle hypäten laskettelimme laineita. Meri on toinen kuin järvi. Kerroin luokalleni että minulla on puolikas saari, en arvannut kuinka oudolle se kuulostaa näiden ihmisten perspektiivistä katsoen. Meillä on järviä, meillä on saaria, meillä on saunoja, meillä on ruisleipää. Täällä on hiekkaa, tuulta, suolaisia aaltoja sekä paahtoleipää marmeladilla. Kumpi on terveellisempää?
Ainiin, ratkaisin ongelman ja aion leipoa ensi viikolla karjalanpiirakoita. Löysin paketillisen ruisjauhoja.
Koska olen aikuinen, on elämä kuitenkin myös työtä ja vaivannäköä. Tällä viikolla olen herännyt aikaisemmin kuin tavallisesti ylimääräisille aamutunneille. Tiedän että minulla on valtavasti työtä edessä englannin kanssa. Onneksi minulla on maailman mukavin luokka, voisin istua oppitunneilla pelkästä huvista.
Kotonakin on sopuisaa, uusi pikkuveljeni on tosi kiltti pieni poika ja vähän vanhempi pikkusisko Sandy on reipas nuori neiti. Aluksi kyllä olin tyrmistynyt kun Sandy halusi ottaa valokuvia itsestänsä ja huvipuiston pehmoankoista ensimmäisenä iltanamme. Minä halusin silloin vajota maan alle. Mutta aika on hyvä ja opettavainen, näkökyky paranee kun ottaa tukin omasta silmästä ensin pois.
We are family. We are family. Get up everybody, sing.
Sitten kerron mitä tapahtui tiistaina. Luulin että olemme menossa veneretkelle uusien talosisarusteni ja houstifatherin kanssa. Niinpä ihmettelin, miksi täytyy mennä niin tuulisena ja sateisena päivänä. Miksi vene ei ole auton perässä. Miksi meillä on märkäpuvut päällä? Siksi koska kävelimme autosta rannalle, kiinnitimme narulla lainelaudan käteen ja kävelimme kohuavaan mereen. Suolaisia kuohuja vasten, aallon päälle hypäten laskettelimme laineita. Meri on toinen kuin järvi. Kerroin luokalleni että minulla on puolikas saari, en arvannut kuinka oudolle se kuulostaa näiden ihmisten perspektiivistä katsoen. Meillä on järviä, meillä on saaria, meillä on saunoja, meillä on ruisleipää. Täällä on hiekkaa, tuulta, suolaisia aaltoja sekä paahtoleipää marmeladilla. Kumpi on terveellisempää?
Ainiin, ratkaisin ongelman ja aion leipoa ensi viikolla karjalanpiirakoita. Löysin paketillisen ruisjauhoja.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Oh my Sunnuntai
Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Tämä pelastusarmeijan resepti toimii omassa elämässäni täällä Englannissa. Soppaa tarjoilee englantilainen isäntäperheeni, jonka ruokapöytään saan istua joka päivä kello 18.30. Minä, 27-vuotias itsenäinen, invidualistinen, itsepäinen, itsekäs nuori nainen olen istutettu tähän perheeseen. Ylpeänä totean, etten suinkaan ole niin pahasti lokeroitunut omaan yksilökeskeiseen elämääni, etten kykenisi tähän. Kuvitelkaa, että laitan joka tiistai pyykkini pussiin ja päivällä kun tulen koulusta kasa puhtaita vaatteita on ilmestynyt oveni eteen! Eilen perheeseemme saapui sveitsiläinen pikkuvelikin, 17v Stefan, joka pyöräilee sitten minun ja Sandyn kanssa huomenna kouluun. Viime vuonna tähän aikaan olin virkaintoinen lähetyssihteeri, nyt.. No.
Tämä oli hyvä viikko. Kohokohtia olivat Marianne synttärit ravintolassa ja myöhemmin isommalla porukalla iltaa istuen, synttärilaulu seitsemällä kielellä. Torstai oli ahkeruuden riemuvoitto ja perjantaina rantapäivä. Ehdottomasti top kolmen kärkeen nousee kahvittelu thaimaalaisen Jingin ja sveitsiläisen Katariinan kanssa. Se oli paras keskustelu englanniksi minkä olen ikinä käynyt. Nyt tiedän mm. että Thaimaan kuninkaan ja Babylonian kuninkaan välillä on paljon yhteistä, sekä että kannattaa käyttää keltaista paitaa eikä punaista jos haluaa olla kuninkaan puolella.
Top kolmen joukkoon menee kirkkaasti myös pyöräretki nr.2 lauantaina New Forestiin. Saavuimme metsään aamulla kiitettävän aikaisin ja lähdimme kuuden hengen seurueellamme valloittamaan kansallispuistoa pyörillä. sää oli raikas ja ilma hevosenlannan tuoksuinen. Vapaana käyskentelevät hepat tekivät vaikutuksen sisäiseen pikkutyttööni. Päivä oli mitä onnistunein, vaikkakin venähti kiitos sveitsiläisten kartanlukijoiden. Alamäkeä, ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä, ylämäkeä ja kas: olimme kolmatta kertaa samassa paikassa. Luulo ei ole tiedon väärti, mutta verisiä hikipisaroita vuodattaen, jalat koitoksesta täristen ja ruumiista irtautuneena saavutimme voittopalkinnon: onnellisen väsymyksen.
On sunnuntai, minulla oli tänään migreeni ja eräs muukin ongelma. Nimittäin voisiko joku kertoa minulle mikä on tyypillistä suomalaista ruokaa? Tapahtui nimittäin väärinkäsitys, enkä osaa korjata sitä englanniksi. Isäntäperheeni lähtee lomalle ensi viikon jälkeen ja heidän poikansa tulee kokkaamaan päivälliset opiskelijoille. Minusta tämä oli jo hieman liikaa ja ehdotin varovasti, että kenties minäkin voisin joku ilta valmistaa aterian. Tarkoitukseni oli savolaisesti kiertäen sanoa, ettei heidän poikansa joka päivä tarvitsisi tulla ja olenhan jo 27 ja käsittääkseni kykenevä huolehtimaan itsestäni ynnä muista. Lopputulos oli, että he ymmärsivät minun haluavan valmistaa suomalaista perinneruokaa yhdessä heidän poikansa kanssa ja kenties opettaa muillekin kuinka sitä valmistetaan. Ongelman asettelu on tämä: pelkään pojan valkaistuja hampaita ja meillä on kommunikaatio-ongelma ja lisäksi en osaa kuin keittää perunat. Pelkään pahoin että ramppikuumeeni lisäksi englantiin jää elämään käsitys suomalaisesta ruokakulttuurista, minkä bravuuri on keitetyt perunat. No, toisaalta se on aika lähellä todellisuutta.
Soppaa, saippuaa ja niin, sielunhoitoa. Sitä edustaa parhaimmillaan kaiken Antaja, Kuningas, Herra Kaikkivaltias. Ps. 34:8 "Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen."
Tämä oli hyvä viikko. Kohokohtia olivat Marianne synttärit ravintolassa ja myöhemmin isommalla porukalla iltaa istuen, synttärilaulu seitsemällä kielellä. Torstai oli ahkeruuden riemuvoitto ja perjantaina rantapäivä. Ehdottomasti top kolmen kärkeen nousee kahvittelu thaimaalaisen Jingin ja sveitsiläisen Katariinan kanssa. Se oli paras keskustelu englanniksi minkä olen ikinä käynyt. Nyt tiedän mm. että Thaimaan kuninkaan ja Babylonian kuninkaan välillä on paljon yhteistä, sekä että kannattaa käyttää keltaista paitaa eikä punaista jos haluaa olla kuninkaan puolella.
Top kolmen joukkoon menee kirkkaasti myös pyöräretki nr.2 lauantaina New Forestiin. Saavuimme metsään aamulla kiitettävän aikaisin ja lähdimme kuuden hengen seurueellamme valloittamaan kansallispuistoa pyörillä. sää oli raikas ja ilma hevosenlannan tuoksuinen. Vapaana käyskentelevät hepat tekivät vaikutuksen sisäiseen pikkutyttööni. Päivä oli mitä onnistunein, vaikkakin venähti kiitos sveitsiläisten kartanlukijoiden. Alamäkeä, ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä, ylämäkeä ja kas: olimme kolmatta kertaa samassa paikassa. Luulo ei ole tiedon väärti, mutta verisiä hikipisaroita vuodattaen, jalat koitoksesta täristen ja ruumiista irtautuneena saavutimme voittopalkinnon: onnellisen väsymyksen.
On sunnuntai, minulla oli tänään migreeni ja eräs muukin ongelma. Nimittäin voisiko joku kertoa minulle mikä on tyypillistä suomalaista ruokaa? Tapahtui nimittäin väärinkäsitys, enkä osaa korjata sitä englanniksi. Isäntäperheeni lähtee lomalle ensi viikon jälkeen ja heidän poikansa tulee kokkaamaan päivälliset opiskelijoille. Minusta tämä oli jo hieman liikaa ja ehdotin varovasti, että kenties minäkin voisin joku ilta valmistaa aterian. Tarkoitukseni oli savolaisesti kiertäen sanoa, ettei heidän poikansa joka päivä tarvitsisi tulla ja olenhan jo 27 ja käsittääkseni kykenevä huolehtimaan itsestäni ynnä muista. Lopputulos oli, että he ymmärsivät minun haluavan valmistaa suomalaista perinneruokaa yhdessä heidän poikansa kanssa ja kenties opettaa muillekin kuinka sitä valmistetaan. Ongelman asettelu on tämä: pelkään pojan valkaistuja hampaita ja meillä on kommunikaatio-ongelma ja lisäksi en osaa kuin keittää perunat. Pelkään pahoin että ramppikuumeeni lisäksi englantiin jää elämään käsitys suomalaisesta ruokakulttuurista, minkä bravuuri on keitetyt perunat. No, toisaalta se on aika lähellä todellisuutta.
Soppaa, saippuaa ja niin, sielunhoitoa. Sitä edustaa parhaimmillaan kaiken Antaja, Kuningas, Herra Kaikkivaltias. Ps. 34:8 "Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)