Se talo oli ihan selvästi romantikko. Kirjastohuoneen seinät oli salaisuuksia täynnä ja käytävillä kahisi mekkojen helmat. Pitsiä, kultaisia taulunkehyksiä ja dramaattisia katseita, kristallikruunuja ja neljä kerrosta marmoriportaita. Samettisia tuoleja ja upottavia kuninkaallisia vuoteita loikoiltavaksi sekä puutarhapolkuja piiloutumiseen.
Minusta tuntui että olin ollut siellä aikaisemmin. Niin, se olikin Jane Austinin elokuva jossa olin ollut. Täällä riittää linnoja ja romantikkoja, onnettomia ja onnellisia.
Olin kouluretkellä eilen Kingston Lacyyn ja sen jälkeen nukuin onnellisesti. Tänään olin ahkera ja aurinko paistoi kuulaasti, välitunnilla kurkottelimme omenia koulun kivimuurin takaa. Iltapäivällä oli raamattutunti ja sen jälkeen pyöräilimme meren rannalle tekemään läksyjä.
Hmm. Jumala ei vain rakasta meitä vaan hän on rakkaus. Voin nähdä kuinka puut huojuvat tuulessa mutta en näe voimaa joka puuta liikuttaa. Jumala on kaikkivaltias, Jumala on rakkaus. En voi maistaa todellisempaa totuutta, haluan lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti