Minut on ylennetty. Nousin tänään kielikoulun portaita yhden pykälän korkeammalle portaikolle. Maanantaina meillä oli koe ja olin yhdeksän hengen luokkani paras. Tiedättekö, tämä on ensimmäinen kerta elämässäni kun saan onnistumisen kokemuksia englannin kielestä. Ala-asteelta lähtien kieli on ollut pelkkää matematiikkaa joka ei kuulu runotytöille. Lukio aikoina elämä olikin varsin runollista: puut ratisivat Rottalan uunissa ja kitara soi seinän takana, mitä silloin sanakokeilla muuta kuin lämmittää uunia? Tähän päälle vielä opettaja, joka söi pikkulintuja aamupalaksi. Eihän siitä mitään tullut.
Nyt tulee, jokainen päivä lisää yhden sanan kielen maailmaan. Täytyy myöntää että uusi taso pelottaa, sillä uudessa luokassani olen taas huonoin, juuri kun ehdin olla paras. Onneksi lähes kymmenen lisävuotta antaa pienen suojakerroksen pettymyksiä ja ymmärtämättömiä opettajia vastaan. Vaan on se kyllä vahvassa, se tunne kuin pikkutyttönä nieleskelet itkua englannintunnilla.
On syksy, on ollut kylmiä päiviä. En vain edelleenkään pysty kävelemään kuin lyhyitä matkoja sandaaleilla, kahdet korkokengät, lenkkarit ja umpinaiset kävelykengät odottavat matkalaukussa. Tänään kaipaan saunaa, korealainen opiskelutoverini kertoi, että myös korealaiset käyvät usein saunassa, hassua eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti