Päiväkävelyllä Farehamissa

Missis Carol turistioppaana

Viimeisenä retkipäivänä

Jing,Jisang,JuWon

Uusi aika osa 1.

On hyvä että odotin muutaman päivän olosuhteiden pakosta ennen kuin päivitin blogia. Olisi muuten saattanut tulla liian lässyä tekstiä kuten:"on syksy ja sydäntä viiltää ikävä, olen kuin lakastunut lehti, puusta irronnut ja tuulen vietävä". Niin, Christchurch jäi taakse ja alkoi uusi elämänvaihe täällä. Viimeiset päivät Christchurchissa olivat sydämellisiä, niin kuin koko kolme kuukautta. Meillä oli hyvä lähtö, monet hyvät juhlat ja kiitolliset hetket.

Uskomattoman väsyneenä valvotun yön jäljiltä tempaistiin itsemme irti launantai aamuna junaan. Pikkusiskot ja -veli jäi vilkuttamaan portaikon yläpääpän unisena ihan kuin linnunpojat. Tyhjä huone jäi taloon, Jing saa kävellä yksin hakemaan lounasta Ji Sangin kanssa, polkupyörä saa uuden omistajan, Katrin saa juhlia yksin omaa viimeistä viikkoansa, Pascal ja Timon löytää varmaan uudet hauskat ruotsalaiset ystävät meidän tilalle ja muut ei meitä kohta muistakaan. Ihminen on kuin ruoho ja ihmisen kauneus kuin kedon kukka.

Niin, tempaistiin itsemme kolme painavan matkalaukun, kahden rinkan, läppärilaukun, kameran ja käsilaukkujen kanssa väärään junaan Southamptonissa. Salisburyssä ymmärrettiin huolestua ja hypättiin pois. Kolme tuntia myöhässä saavuttiin Farehamiin, missä viikko on kulunut pienen pienen luterilaisen seurakunnan viraanvaraisuudesta nauttien. Nyt aletaan toipua. Missis Foops, arvokkaasti harmaantunut rouva on majoittanut meitä kolme yötä ja Tapani-pastori perheineen loput öistä. Lasten lomakerho ja monet mielenkiintoiset persoonallisuudet sekä pienen luterilaisen kirkon elämä ovat olleet hyvä tutkimusretkikohde. Olo on vain niin irtonainen ja tietoisuus siitä ettei mennyt enää palaa on kovin haikea.

Huomenna koetetaan jälleen kerran löytää Mariannelle kengät ja minulle salonkikelpoinen pyjama läheisesä kaupungista. Illalla missis Carol tarjoaa päivällisen ja illalla on raamattupiiri. Ihan hyvin meillä siis menee, Marianne ei itke enää joka toinen tunti ja minuakin jo hymyilyttää.

Nauramisen taidosta

Nauraminen tekee sitten hyvää sielulle. Tänään oli oikein makoisat naurut pikkubussissa mennen tullen retkikohteeseen lähelle Swanagen kaupunki. Syksyinen tuuli, huikaisevan jyrkät kalkkikivijyrkänteet merta vasten ja hyväntuulinen seura. Näin makoisat naurut melkein korvaavat saunan makoisat löylyt, mitä olen kaipaillut syyskylminä päivinä. Tulin kotiin vasta iltahämärässä, pyöräilin sveitsiläisten talosiskojeni kanssa ja kikattelin vielä portaikossa niin kuin joskus. Osasin lajitella alushousut pyykkikasasta oikeille henkilöille ja oma huone tuntui kodille. Niin kirpeää lähteä täältä, mutta tuuli kutsuu kulkemaan.

Kävelyretken päätteeksi elämäni vasta toinen Fish&chips päivälliseksi. Saa jäädä myös viimeiseksi. Kuvitelkaa nyt kokofriteerattu rasvainen kala lautasella ja pino ranskalaisia, ketsuppi ja suola ei riitä peittämään mauttomuutta. Pöytäkeskustelut sen sijaan oli hyviä. Ei ole hauskempaa kuin kuulla oma nimi thaimaalaisella aksentilla tai nauraa korealaisille jotka eivät osaa rypistää kulmakarvoja tai tehdä silmiä yhtään suuremmaksi kuin ne ovat. Suloista. Huikaisevat nimet ihmisillä Aasiassa, yhden nimi tarkoittaa "Jeesus voittaa", toisen "Oikeamielistä" ja muita upeita asioita. Anni sen sijaan, no, Anni on Anni, tosin täällä Änni.

On tapahtunut taas niiiin paljon. Pitkiä koulupäiviä, seikkailuja, hetkiä jolloin maailma notkuu ja huojuu mutta pysyy taas kasassa Jumalan armosta. Hienoimpia tilanteita tällä viikolla oli paikkakunnalla asuvan suomalaisen naisen kohtaaminen, vierailimme hänen luonansa jo toisen kerran ja ilta päättyi odottamattomasti rukoukseen. Muutoinkin vastoinkäymiset ovat kääntyneet rukoukseksi, erityisesti Mariannella on ollut myrskyisiä pilviä taivaalla. Homevaurio huoneessa ja turnausväsymystä. Ei siis ole pelkästään onnetonta jättää tämä yhteisö ja raikkaat meren rannat taakse, on myös uuden aika. Kenties myös englannin opiskelulle jää enemmän aikaa kun sosiaalinen ympyrä pienentyy... Jäljellä kaksi päivää ja kolme yötä joista yksi juhlitaan.

Päiväkahvikävelyllä

Matkamuistoja

Tuli sittenkin kesä ja tuli toinenkin, on siis elettävä niin kuin tämä päivä olisi ensimmäinen ja viimeinen kesäpäivä. On ollut lämmintä tänään ja haikeata. Niin kaunista etten tahtoisi mennä, en sitten millään lähteä täältä. Mietin jo seuraavia epävarmoja askeleita, jaksanko, osaanko ja minne. Enää seuraava viikko tässä kodissa, aion nauttia päivät huolellisesti. Poimin jo neljä simpukkaa rannalta muistoksi ja sandaalit painoivat jalanjäljet unohdettaviksi seuraavien aaltojen alle.

Minä

Liukumäki

Fairy tale

auringonnousu

Durdle door

Lauantai

Se on nyt lopullista, kesä on ohi. Lehti taittuu puusta ja tuuli taittaa pyöräilijän. Tasan viikko sitten nautittiin intiaanikesästä ja sukelsin rohkeana viileään meriveteen. Pitkä rantaviiva oli kansoitettu ja aurinkoinen viikko oli sulaa hunajaa ja linnunmaitoa sateen pieksemille englantilaisille. Ihastuttava viikko tosiaan, hiekkaa, valoa ja kauneutta. Puolitoista viikkoa kestänyt lämmin jakso oli kaunis hyvästely kesälle. Suloisin näky oli auringonnousu merellä varhain sunnuntaiaamuna ja aamukahvi valkoisten kalliojyrkänteiden luona. Maanantaina sää muuttui kuin veitsellä leikaten ja on jälleen syksy.

Hiljainen lauantai, haluankin vähän jarrutella. Kahden viikon kuluttua lähdemme täältä kylläisenä jatkamaan matkaa ensin Warehamiin ja sitten Lontooseen. Ei mietitä sitä nyt. Lentoja olen varannut sinne ja tänne, joulukuuussa Dubliniin lomalle ja sitten suomeen lomalle ja sitten mitä sitten; ei mietitä sitä nyt.

Perjantaina lähdimme Vintage-liikkeisiin kivenheiton päähän täältä Mariannen, Jisangin ja Pascalin kanssa. Haluaisiko joku mennä naimisiin ja kutsua minut häihin, niin saisin syyn ostaa ihastuttavan vaaleansinisen mekon? Vaaleansinisen hatun jo ostinkin. Tuollainen vaaleansininen hattu, pitsiä ja kukkia koristeena. Eikö siinä olekin toivoa keväästä ja unelmista? BBC:n uutisissa on joka ilta euroalueen kriisi ja sota. Ensin puoli tuntia sotaa ja sitten loppukevennykseksi onnellinen tarina, niin kuin tuo hattu. Minä tiedän mikä on ero maailman murheessa ja Jumalan antamassa murheessa, maailmalla on antaa vain tuo hattu, Jumalalla on antaa toivo ja hattu.

Mitä nyt. Kävin pyöräilemässä ja yksin kahvilassa kuuntelemassa puheensorinaa, katselemassa aaltoja ja syömässä voileipiä meren lahdelmassa. Ahaa, Marianne soittaa, iltasuunnitelma on selvä.