Se on nyt lopullista, kesä on ohi. Lehti taittuu puusta ja tuuli taittaa pyöräilijän. Tasan viikko sitten nautittiin intiaanikesästä ja sukelsin rohkeana viileään meriveteen. Pitkä rantaviiva oli kansoitettu ja aurinkoinen viikko oli sulaa hunajaa ja linnunmaitoa sateen pieksemille englantilaisille. Ihastuttava viikko tosiaan, hiekkaa, valoa ja kauneutta. Puolitoista viikkoa kestänyt lämmin jakso oli kaunis hyvästely kesälle. Suloisin näky oli auringonnousu merellä varhain sunnuntaiaamuna ja aamukahvi valkoisten kalliojyrkänteiden luona. Maanantaina sää muuttui kuin veitsellä leikaten ja on jälleen syksy.
Hiljainen lauantai, haluankin vähän jarrutella. Kahden viikon kuluttua lähdemme täältä kylläisenä jatkamaan matkaa ensin Warehamiin ja sitten Lontooseen. Ei mietitä sitä nyt. Lentoja olen varannut sinne ja tänne, joulukuuussa Dubliniin lomalle ja sitten suomeen lomalle ja sitten mitä sitten; ei mietitä sitä nyt.
Perjantaina lähdimme Vintage-liikkeisiin kivenheiton päähän täältä Mariannen, Jisangin ja Pascalin kanssa. Haluaisiko joku mennä naimisiin ja kutsua minut häihin, niin saisin syyn ostaa ihastuttavan vaaleansinisen mekon? Vaaleansinisen hatun jo ostinkin. Tuollainen vaaleansininen hattu, pitsiä ja kukkia koristeena. Eikö siinä olekin toivoa keväästä ja unelmista? BBC:n uutisissa on joka ilta euroalueen kriisi ja sota. Ensin puoli tuntia sotaa ja sitten loppukevennykseksi onnellinen tarina, niin kuin tuo hattu. Minä tiedän mikä on ero maailman murheessa ja Jumalan antamassa murheessa, maailmalla on antaa vain tuo hattu, Jumalalla on antaa toivo ja hattu.
Mitä nyt. Kävin pyöräilemässä ja yksin kahvilassa kuuntelemassa puheensorinaa, katselemassa aaltoja ja syömässä voileipiä meren lahdelmassa. Ahaa, Marianne soittaa, iltasuunnitelma on selvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti