Illallsiaikaan soi jazz. Pastorin musiikkivalikoima on laaja ja klassisen mausteinen. Sunnuntaina automatkalla Cambridgestä takaisin tänne Lontoon lähiöön Borehamwoodiin soi korvissa vielä kaikuna poikakuoron taivaalliset äänet collegen kappelin holveissa. Luultavasti paljoakaan ei ollut muuttunut vuodesta 1969, jolloin eräs Jussi Pitkänen nuorena miehenä istui samaisissa penkeissä. Mitä lie haaveillut silloin, nyt muistelee menneitä kiikkustuolissa.
Eilen vaihdettiin musiikkia ja mentiin Mariannen kanssa Itä-Lontooseen. Oli riemullista nähdä opiskelukavereita Christchurchista. Illallsisen jälkeen suunnattiin kuuntelemaan rokkia, hengellistaustaista Switchfootia. Mielenkiintoista maksaa ensin itsensä kipeäksi konserttiin, jossa sitten neljään vellovaan kerrokseen pakkautunut yleisö laulaa mukana ja itse on pihalla. Musiikki ei kohottanut sielua minnekään, mutta aika kului kuin siivillä vanhojen kamujen kanssa. Tavallisesti täydet metrovaunut kolisi tyhjinä kun vihdoin palattiin kotiin. Viimeinen mäki tultiin taksilla kun ei millään jaksanut kävellä.
Paras musiikki sokerina pohjalla: paikallinen folk-ilta. Sain ennakkopyynnön esittää suomalaisiakin kansanlauluja pubiin kokoontuneelle folk-yleisölle. Kaikki oli mahtavaa. Vuoro kiersi ringissä ja mitä maalauksillisimmat persoonallisuudet lauloivat tai soittivat mandoliiniä, kitaraa, haitaria tai suutaan. Ikähaarukka oli 50 paremmalla puolella, ja vuonna 1471 rakennettu pubi hehkui vanhaa pubi-perinnettä. Harvoin saa yhtä hyvää kosketusta musiikin voimasta. Kuvittele oikealla puolella minua istuva tynnyrin kokoinen nainen, joka oli lisäksi sokea. Kuvittele sama nainen laulamassa vanhoja tarinoita upealla äänellä, seuranaan isomahainen mies joka säesti kitaralla kuin olisi lasta pidellyt sylissä. Vasemmalla puolellani oli kitaristi joka kertoi ennen muinoin olleensa country-muusikko, rumpuja vispasi 70-vuotias pikkupoika ja kaljupäinen mies lauloi autenttisella tatsilla harvojen hampaiden välistä. Minä lauloin ensin surullisen laulun, sitten iloisemman, esitys sujui hyvin ja kiitän myös manageria.
Musiikkia on englannin kielikin, välillä takkuaa pahasti ja välillä jää soimaan päähän. Nyt nukkumaan, onneksi on tuo Marianne tuossa vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti