Siivottuamme pari päivää homeisen pyhäkouluhuoneen pölyisiä papereita, lähdettiin perjantaiksi tuulettumaan Bathiin. Vain tunnin junamatkan päässä odotti ihastuttava roomalaisaikainen kylpyläkaupunki jouluvalojen koko koreudessa. Hypättiin junasta, käveltiin ensimmäiseen kauppaan, kasattiin koko takkivalikoima sovituskoppiin ja ostettiin mulle uusi nätti talvitakki. Kiitos veronpalautukset.
Suunnaattiin joulumarketille katedraalin viereen, jonne oli sovittu kohtaamispaikka. Marianne huomasi ne ensin. Hiippailtiin kymmenen metriä ihmisvirrassa ja hengitettiin niskaan kunnes ne vihdoin kääntyi ympäri: meidän kaverit kielikoulusta! Meillä on kavereita! Ja millaisia onkin! En todella tiedä mikä tuo joukkohypnoosin tunne on, kun vietetään aikaa yhdessä. Ehkä se on sitä, että kohta toiset lähtee takaisin Koreaan ja toiset Sveitsiin. Tai ehkä se on sitä että kun on vain englanti mikä lyö yhteen ja erottaa, niin ei voi muuta kuin nauraa kuollakseen sen hetken, kun on nuori ja huoleton.
Vierailtiin museoissa, kuumilla lähteillä, puistoissa, kaduilla, kahviloissa ja karusellissa. Tehtiin koko päivä katoamistemppuja, niin että kun yksi meni kauppaan niin toiset viisi ahtautui puhelinkoppiin piiloon, tai katosi kulman taakse. Parkkipaikalla pidettiin puheita ja kaverit jatkoivat roadtrippiä. Me mentiin junaan ja hymyiltiin koko matka. Kiitos kavereista Jeesus.
Miksi ihmiset on niin mukavia meille? Tänään seurakuntalaiset tarjosi meille liput kuorokonserttiin keskustan konserttisalissa. Sen jälkeen mentiin päivälliselle ihastuttavan pariskunnan luokse. Alkupalaksi sienipatee, pääruoaksi erilaisia kaloja ja salaattia viinin kera ja jälkiruuaksi suklaakakkua. Lopuksi vielä yksi asia mistä olen kiitollinen: minä ymmärrän. On niin kuin korvatulpat olisi otettu pois korvista näiden neljän kuukauden jälkeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti